21.7.2016

Peliesittely: Alias, Junior Alias, Perhe Alias ja Noppa Alias

 Alias ja Junior Alias

Pisimpään S2-opetuksessa olen käyttänyt Alias-sanaselityspelejä. Näiden ulkoasukin on varmaan nykyään ihan toisenlainen kuin mun kymmenen vuotta vanhoissa laatikoissa. 



Alias-sanselityspeleissä (Tactic) on tarkoitus selittää mahdollisimman monta sanaa annetussa ajassa. Punaisen perusversion kortissa sanoja on kahdeksan, joista neljä on kuvin merkittyä. Kuvat sisältävät aina tietyntyyppisiä sanoja: esineitä ja asioita, ihmisiä ja ammatteja, adjektiiveja ja verbejä. Itseäni on tosin naurattanut aina ihmisiin ja ammatteihin lukeutuva "ihmissusi". Neljässä muussa ryhmässä sisältö voi olla mitä vain. Yhteensä sanoja on tuhansia. Tiimalasin valuessa pelitoverin on arvattava sana perusmuodossa. Arvattujen sanojen määrän mukaan liikutaan pelilaudalla eteenpäin, ja ensimmäiseksi maaliin tuleva joukkue voittaa. Ryöstöt, skippaukset ja virheet verottavat etenemistä.


Perusversio on ainakin alkeistasolla liian vaikea käytettäväksi sellaisenaan, mutta erilaisin helpotuksin pelin saa toimimaan. Toisen puolen Erikoisversiota en ole edes yrittänyt S2-oppijoiden kanssa. Sen neljään kategoriaan kuuluvat ympäröivä maailmamme, urheilu ja liikunta, viihde ja kulttuuri sekä sanonnat ja lausahdukset. Tällaisena peli tarvitsisi huimaa kulttuurintuntemusta.

S2-opetuksessa olen käyttänyt enimmäkseen Junior Aliasta, jossa kussakin kortissa on yksi substantiivi ja sitä hyvin vastaava kuva. Kortteja on yhteensä 300, joskin osa edustaa lasten maailmaa. Arvuuttelija tietää sanan aina, joten sanan unohtaminen ei ole ollut pelin pelaamisen esteenä, jos voi olettaa, että suurin osa pelaajista sanan osaa.

Mun molemmissa versioissa on pelinappulat kuudelle.

Perhe Alias

Perhe Alias sekoittaa peruspelin lastenversioon ja lisää pelitoverin valitsijaksi spinnerin. Jos aikuisen pelipariksi valikoituu toinen aikuinen, kortit ovat samantapaisia kuin punaisessa Aliaksessa (134 kpl). Jos lapsi selittää, käytetään perhekortteja (250 kpl), joissa on pääsanan lisäksi neljä saman sanaryhmän sanaa. Esimerkiksi ikkunaa esittävässä kortissa ovat sanat lasinen, särkyvä, sormenjälki ja tuuletusikkuna. Lukutaidottomat voivat selittää pääsanaa.


Lisäksi on korttipakka, jolla suodaan lapsille helpotuksia sekä aikuisille toinen, jonka tarkoituksena on hauskuuttaa selitystapoja määrittämällä. Nämä pakat voi jättää käyttämättä, niin säännöt ovat yksinkertaisemmat. Pelinappuloita riittää kahdeksalle pelaajalle.


Tämän pelin ehdottamasti paras puoli S2-opetuksessa ovat perhekortit, joissa on läheisesti yhteenkuuluvia sanoja. Kortteja voi käyttää pelin ulkopuolellakin vaikkapa pienten tekstitehtävien lähtökohtana.

Noppa Alias

 



Noppa Alias toimii kuin vanha kunnon Boggle. Kahdeksan kirjainnoppaa heitetään pelikaukaloon ja arvotuista kirjaimista muodostetaan sana. Nopeimmin sanan keksinyt selittää keksimänsä sanan muille kilpailijoille. Sekä sanan selittäjä että arvaaja saavat pisteen ja siirtyvät pelilaudalla eteenpäin. Lisäpisteitä saa keksimällä sanan tietystä kategoriasta.

Sanojen keksiminen kirjaimista voi olla hankalaa alkeistasolla, mutta sääntöjä voi hieman helpottaa esimerkiksi niin, että jokaista kirjainta saa käyttää niin monta kertaa kuin haluaa. Vielä helpommaksi pelin saa heittämällä noppia vain yhden, jolloin sanan täytyy alkaa arvotulla kirjaimella. Noppia voi käyttää myös pelistä irrallaan: Mikä hedelmä alkaa a-kirjaimella? Mitä k:lla alkavaa löydät kuvasta? Keksi adjektiivi, jossa on p ja i! Toisaalta Noppa Aliasta voi pelata yksinkertaisen Boggle-verkkopelilaudan avulla ilmaiseksi valkokankaalta, kunhan keksii kategoriat. Etenemispolun voi piirtää vaikka taululle. 


Boggle http://venko.net/boggie/
Kategoriakone http://www.dea.fi./tools/custom_sanarnd.html





Katso myös Suomen mestarin sanakortit, Piirrä ja arvaa -pelitLexico junior ja Pictionary.

Noppa Aliaksesta olen kirjoittanut pidemmän jutun 2/2016 Sutinaan.
Muita Alias-pelejä käsittelen laajemmin syksyn numerossa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti